Ajankohtaista

  • Julkinen taide

     · Sammon koulukampus, Tampere

    Prosenttitaidehanke valmistuu uuteen Sammon koulukampukseen Kalevaan, Tampereelle. Kouluun tuleva taideohjelma on suunniteltu yhdessä Kuvataiteilija Janne Hokkasen kanssa. Mukaan on koordinoitu kolme muuta taiteilijaa. Koulun käyttöönotto on tammikuussa 2023.

  • Metsä meissä

     · Mikkolan keskimmäinen aitta, Luopioinen
  • ISLAND

     · Taidekeskus Mältinranta, Studio

    Island-teemassa Kauppinen käsittelee ilmastonmuutoksen ja nykymetsätalouden eläimille aiheuttamaa elintilan kaventumista. Tietynlaisen elinympäristön vaativat eläin- ja kasvilajit jäävät tällöin ikään kuin vangeiksi ”saarekkeille”. Esimerkiksi pohjoisten alueiden eläimille ilmaston lämpeneminen on katastrofaalista. Niillä ei yksinkertaisesti ole tilaa siirtyä pohjoisemmaksi lämmön ja sen mukana tulevien kilpailevien lajien tieltä.

    Myös metsiemme monimuotoisuus on uhattuna voimakkaan maankäytön ja metsätalouden seurauksena. Tästä seuraa toisenlaista ”saarettumista”, kun esimerkiksi avohakkuiden myötä metsäalueet pirstaloituvat ja vanhoja metsiä ei ole enää riittävästi.

    Kiitos Taiteen Edistämiskeskukselle näyttelyn, sekä Suomen Kulttuurirahastolle työskentelyn tukemisesta.

  • ISLAND and the others stories

     · Galleria AARNI Espoo

    Espoon Galleria Aarnin näyttelyssä nähdään Island-teemaisten lyijykynäpiirrosten sekä installaatioiden lisäksi taiteilijan aikaisempaa tuotantoa.